lauantai 31. maaliskuuta 2018

Syyllistävää syyllisyyttä

Onhan se nyt ihan tiedossa että ku yhdessä someporukassa on jengiä kolmattakymmenettä tuhatta, ei voida yhteentörmäyksiltäkään välttyä. Ja kun kyse on kehoista ja sen muuttamisesta, alkaa se ihmeellinen toistensa näykkiminen eikä suostuta ymmärtämään erilaisia lähtökohtia.

Se kuitenkin mikä mua jaksaa ihmetyttää kaiken aikaa on ihmisten järjetön kateus jolle ei näytä tulevan loppua. Jos joku, itseni mukaan lukien julkaisee foorumilla kuvan jossa ollaan iloisia omasta edistymisestä, aiheuttaa muissa kateuden ryöpsähdyksen ja paheksumisaallon. "Tuo tuossa vaan keekoilee alusvaatteisillaan, hyi, en mä ainakaan kehtaisi. Huomiohuora!!!" "Täällä vaan leveillään!"

Mutta sehän nyt toisaalta myös on itsestään selvyys että joku pahoittaa mielensä, mutta mistä hemmetistä se järjetön mielensäpahoittaminen oikein tulee?

Keittiöpsykologilla on jälleen teoria. Sitä kutsutaan syyllistäväksi itsesyyllistymiseksi.  Toisen ihmisen menestys on vain triggeri jolla sohaistaan jotain tulehtunutta kohtaa ihmisen tunnepuolella. Kun joku onnistuu, sehän on automaattisesti hyökkäävä syytös henkilöa kohtaan joka kokee jollain tapaa epäonnistuneensa, joko ruokavalion tai treenien noudattamisen suhteen tai on tullut jokin muu hankaluus joka on hidastanut projektia. Sen sijaan että käsiteltäisiin omaa syyllisyyttä ja tunnistettaisiin se tietoisesti, aletaan vihapäissään räksyttämään sille tyypille joka ei liity itseen niin sitten millään tavalla. Se on helpompaa kuin ottaa vastuu omista tunteistaan ja keskustella itsensä kanssa. Näin ajateltuna aivan absurdia toimintaa; vieras ihminen ei ole tehnyt tälle henkilölle yhtään mitään. Ollut vain iloinen edistymisestään ja kajauttanut sen ilmoille.

Me ihmiset ollaan tosi hyviä syyllistymään ja syyttelemään muita siitä että meillä on paha olla tai asiat ei etene niinkuin niiden kuuluisi. Ja kun ei haluta tuntea syyllisyyttä, paetaan helposti toimintaan, oli se sitten syöminen, herkut, juominen, tupakka, pelit, seksi, ihan mikä vaan joka tarjoaa pikatien pois. Sitten kuitenkin tunnetaan syyllisyyttä tästäkin toiminnasta ja puretaan paska fiilis kanssaihmisiin, tai kuten somessa, tuiki tuntemattomiin. Etsitään tiedostamatta jotain, johon syyllisyys voidaan purkaa syyttämällä. Ikäänkuin siirretään tunnetta eteenpäin jotta sen paino kevenisi. Mutta eihän se kevene vaan läyhääminen saa muut provosoitumaan ja sitten syytellään jo valmiiksi syyllistynyttä. "Turpa kiinni siellä, oot vaan kateellinen!"

Mikä tähän auttaa? Ulkopuolelta katsottuna konstit on vähissä, parhaaksi olen havainnut sen ettei lähde syyllistyneen syyttelijän huuteluun mukaan. Jos ei hän saa reaktioita aikaan, voi olla että keinon teho heikkenee. Kaikkein parashan olisi se että jokainen osaisi ottaa vastuun tunteistaan ilman että ne hiljennetään toiminnalla, mutta tämä ei tule koskaan tapahtumaan, meitä kun on niin moneen junaan eikä osa edes piittaa kehittää itseään mentaalipuolella mihinkään suuntaan.

Muita ei voi muuttaa, mutta itseään pystyy ohjaamaan ja muuttamaan omaa suhtautumistaan. Vanha kunnon "Ajattele ensin" on oikein hieno neuvo vähän joka tilanteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)